Urheilija-apurahat herättävät keskustelua lähes aina samalla hetkellä: silloin, kun päätökset on jo tehty. Katse kohdistuu rajan molemmin puolin oleviin nimiin, ja kysymys kuuluu, oliko viiva oikeassa kohdassa.
Harvemmin kysytään, miksi viiva on ylipäätään siinä.
Nykyinen apurahajärjestelmä nojaa ajatukseen ”kansainvälisestä menestyspotentiaalista”, jolla käytännössä tarkoitetaan realistista mahdollisuutta arvokisojen finaalitasolle tai aivan sen tuntumaan. Peruste on looginen ja helposti puolustettava. Mutta samalla se määrittelee huipun ajallisesti hyvin myöhään: tuki astuu mukaan vasta, kun menestyksen pitäisi jo näkyä.
Lisäksi kansainvälinen menestys ymmärretään usein ikään kuin se olisi lajista riippumaton mittari. Todellisuudessa kilpailun syvyys, osallistujamäärät ja läpimurron vaikeus vaihtelevat valtavasti lajien välillä. Sama saavutus voi yhdessä lajissa merkitä huippua, toisessa jotakin olennaisesti muuta.
Huippu-urheilussa kriittisin vaihe ei ole finaali, vaan sitä edeltävä ajanjakso. Se, jossa harjoittelun vaatimukset kasvavat, kilpailun taso kovenee ja taloudellinen epävarmuus kasvaa. Juuri siinä vaiheessa moni urheilija putoaa pois – ei siksi, etteikö taso riittäisi, vaan siksi, ettei kokonaisuus enää kanna.
Kun tuki myönnetään vasta tämän kynnyksen jälkeen, järjestelmä kohtelee huippua valmiina tuotteena. Se kuittaa onnistumisen, mutta osallistuu vain rajallisesti sen rakentamiseen.
Tasa-arvo näyttää tässä mallissa muodolliselta samanlaisuudelta: kaikille sama mittari, sama raja. Lopputulos voi olla hallinnollisesti selkeä, mutta urheilullisesti vinoutunut, jos lajien todelliset erot sivuutetaan.
Viime päivien apurahauutisointi ei ole kiinnostavaa siksi, ketkä jäivät ilman. Kiinnostavaa on se, kuinka rauhallisesti urheilijat itse tilanteesta puhuvat. He tunnistavat pelin säännöt – ja samalla sen, etteivät ne tunnu täysin oikeudenmukaisilta.
Ehkä apurahakeskustelussa ei tarvitsisi kysyä, oliko päätös oikea tai väärä. Riittäisi, että kysyttäisiin, mitä kansainvälisellä menestyksellä oikeastaan tarkoitetaan – ja kenelle tuo mittari sopii.