Englannin naisten jalkapallomaajoukkue Lionesses on viime vuosina noussut yhdeksi maan suurimmista urheiluilmiöistä. Stadionit täyttyvät, televisioluvut kasvavat ja pelaajat ovat yhä näkyvämpi osa kansallista urheilukulttuuria. Naisjalkapallo kaupallisena tuotteena kasvaa ympäri maailmaa.
Taustalla on kuitenkin sukupolvi pelaajia, jotka pelasivat aikana, jolloin laji oli vielä pitkälti marginaalissa. Yksi heistä oli englantilainen Lynda Hale, joka kuoli maaliskuun alussa 72-vuotiaana.
Hale kuului Englannin naisjalkapallon varhaisiin pioneereihin 1970-luvulla – aikaan, jolloin maajoukkuetoiminta oli vasta käynnistymässä ja seurajalkapallo rakentui pitkälti amatööripohjalta.
Maali Englannin ensimmäisessä virallisessa maaottelussa
Hale debytoi maajoukkueessa 18-vuotiaana marraskuussa 1972, kun Englanti kohtasi Skotlannin Ravenscraig Parkissa pelatussa ottelussa.
Kyseessä oli Englannin naisten maajoukkueen ensimmäinen virallinen maaottelu. Hale teki ottelussa maalin ja auttoi Englannin 3–2-voittoon.
Hän pelasi maajoukkueessa yhteensä kymmenen ottelua ja teki kolme maalia. Viimeinen maaottelu päättyi Englannin 9–1-voittoon Sveitsistä Hullissa. Vaikka maajoukkueura jäi verrattain lyhyeksi, Hale oli mukana Englannin naisten maajoukkuetoiminnan muodostamisessa.
Southamptonin menestysvuodet
Seuratasolla Hale edusti kotikaupunkinsa joukkuetta Southampton Womenia, joka oli 1970-luvulla yksi Englannin vahvimmista naisjalkapalloseuroista.
Southampton voitti tuolloin naisten FA Cupin seitsemän kertaa. Hale oli mukana jo varhaisessa vaiheessa: vuonna 1971 seura voitti historian ensimmäisen naisten FA Cup -finaalin, kun Stewarton Thistle kaatui lukemin 4–1.
Aikakauden naisjalkapallo erosi monin tavoin nykyisestä ammattilaisurheilusta. Hale työskenteli arkipäivisin kirjanpitokoneen operaattorina ja pelasi jalkapalloa viikonloppuisin.
Jalkapallo oli intohimo – harvoin ammatti.
Marginaalista tunnustukseen
1970-luvulla naisjalkapallo oli Englannissa vasta palaamassa virallisten rakenteiden piiriin. Englannin jalkapalloliitto FA oli kieltänyt naisten ottelut liiton alaisilla kentillä jo vuonna 1921, ja kielto purettiin vasta vuonna 1971.
Olosuhteet olivat vaatimattomat. Pelaajat harjoittelivat ilman merkittävää taloudellista tukea, ottelut pelattiin pienillä kentillä ja medianäkyvyys oli vähäistä. Monille jalkapallo oli ennen kaikkea viikonlopun harrastus.
Vuosikymmeniä myöhemmin FA on pyrkinyt tunnustamaan varhaisten pelaajien merkityksen. Vuonna 2022 maajoukkueen pioneeripelaajille jaettiin niin sanotut legacy-numerot, jotka liittävät heidät virallisesti osaksi Lionessesin historiaa.
Hale sai numeron 7.
Hänen kuolemansa herätti laajoja muistamisia Englannin jalkapalloyhteisössä. Lionesses käytti mustia käsivarsinauhoja hänen muistokseen maaottelussa Ukrainaa vastaan, ja FA on ilmoittanut järjestävänsä myöhemmin virallisen muistotilaisuuden yhdessä hänen perheensä kanssa.
Sukupolvien jatkumo
Kun Englannin naisten maajoukkue nykyään täyttää Wembley Stadiumin ja taistelee maailmanmestaruuksista, lajilla on täysin erilainen asema kuin 1970-luvulla.
Taustalla on kuitenkin sukupolvi pelaajia, jotka rakensivat lajia aikana, jolloin näkyvyyttä oli vähän ja resurssit rajalliset.
Lynda Hale kuului tähän sukupolveen.
