Suomalaisedustus on ollut vielä harvinaista Yhdysvaltain naisten jalkapallon korkeatasoisessa pääsarjassa NWSL:ssä, mutta muutamia suomalaispelaajia on nähty. Yksi heistä on Natalia Kuikka, joka on NWSL-mestari vuodelta 2022 ja nykyisen joukkueensa Chicago Starsin yksi avainpelaajista.
Ammattilaissarjassa käynnissä oleva harjoituskausi toi kuitenkin huonoja uutisia Chicagosta. Kuikka loukkasi polveaan Starsin harjoituskauden ensimmäisenä päivänä 20. tammikuuta, ja lisätutkimuksissa todettiin polven eturistisiteen revenneen. Seuran mukaan vamma on niin vakava, että Kuikan kausi on ohi jo ennen sen alkamista.
NWSL-kausi käynnistyy maaliskuun puolivälissä ja huipentuu marraskuussa pelattaviin pudotuspeleihin. Kuikka oli jo viime kaudella pitkään sivussa polvivamman vuoksi, mutta ehti toipua kesän EM-lopputurnaukseen. Nyt edessä on uusi pitkä kuntoutusjakso.
Vamma tarkoittaa käytännössä sitä, että Natalia Kuikka jää sivuun myös Helmareiden alkuvuoden MM-karsintaotteluista. Helmi–maaliskuussa pelattavissa karsinnoissa Kuikka olisi lähtökohtaisesti kuulunut Suomen puolustuslinjan avainpelaajiin. Kuikka on Helmareiden yli 100 maaottelua pelannut luottopuolustaja ja toiminut ajoittain myös maajoukkueen kapteenina.